Памятные места и знаки

«Raikola»

Впечатления от поездки в деревню Хайколя в мае 2012 года легли в основу стихотворения Яны Жемойте «Raikola».

Vesi nousi Raikolassa, kun tulimme.
Kylä muuttui oikeaksi saareksi.
Siksi jouduimme huutamaan rannalta: Miihkali!
Ja Miihkali vastasi toiselta rannalta,
Hongat humisivat, kaiku toisti:
Tulkaa käymään Raikolassa!
Partasuinen Miihkali kuljetti meidät
Veneessään toiselle rannalle kuin Kharon
Ja vei vanhaan kalmistoon.
Miihkalin isä makaa siellä ja hänen isänsä isä
Ja kymmenet esi-isät Väinämöisestä alkaen.
Esi-isät ovat jo muuttuneet mullaksi,
Joka kevät vesi nousee Raikolassa
Ja tulva vie multaa pelloille,
Ja esi-isät kasvavat ruuaksi, jokapäiväiseksi leiväksi.
Nyt Raikolassa on vain kolme elävää henkeä,
Jotka syövät esi-isiensä ruumiita
Ehkäpä siksi eivät halua kuolla.
Miihkali, hänen vaimonsa Olga ja naapuri Risto,
Harvapuheinen karjalainen,
Joka kulkee aamusta iltaan kirves kädessä.
Miihkalin Olga kerää vanhoja tavaroita
Toivoen että matkalaukut, lamput ja mekot palaavat Raikolaan
Ja niiden perässä ihmisetkin tulevat kotiin.
Olge ei usko, että maailmassa on jäljellä vain kolme elävää henkeä,
Vaikka ei ole nähnyt muita enää moneen vuoteen.
Vesi nousi Raikolassa.
Saaren ympäri virtaa oikea joki, jonka nimi lienee Tuonela.
Ei susiakaan nähty Raikolassa,
Ehkä sudetkin luulevat Raikolaa Kuoleman maaksi.
Miihkali huutaa rannalta: Tulkaa käymään Raikolassa!
Metsä humisee: Tulkaa käymään Raikolassa!
Tulkaa tänne kuolemaan!